|
Kordo
|
 |
« : 03.02.2008, 12:06:55 » |
|
Ohiveto on pokerinpelaajan yksi pahimmista vihuista. Se synnyttää monelle pelaajalle jatkumon huonoon pelaamiseen, jota on vaikea pysäyttää. Miten pystyn lievittämään ohivetojen aiheuttamaa sietämätöntä tuskaa?
Seuraavat ohjeet toimivat eri tavalla jokaiselle. Toiselle riittää yhden ohjeen noudattaminen, kun taas toisen on pakko noudattaa kaikkia, että saa pelinsä pysymään hallinnassa.
1. Hengitä. Kun kohtaat ohivedon ja pääsi sekoaa täysin, avaa vaikka ikkuna ja ota pari kertaa syvään henkeä. Testattu ja toimii.
2. Pelaa tosissaan, mutta älä vakavasti. Pelaa sellaisella tasolla, missä pystyt ottamaan takaiskut naureskellen vastaan, vaikka pelaisitkin tosissaan.
3. Älä ole tulosorientoitunut. Tähän tulee myös itse sorruttua liian usein. Älä mieti pelisession aikana mitään muuta kuin hyviä päätöksiä. Ohivetoja tai session tulosta voi miettiä session jälkeen.
4. Positiivinen mieli. Ohivetoihin voi valmistautua jo ennakkoon. Jokainen pelaaja kokee ohivetoja ja ne ovat osa pokeria. Tee päätös, että tästä lähtien hymyilet joka kerta, kun kohtaat ohivedon ja sen jälkeen jatkat taas peliä normaalisti.
5a. Tunteettomuus. Älä sekoile, vaan keskity. Tuli sitten voittopotti tai maailman kauhein ohiveto, niin tunteettomuus on hyvä tapa hallita pelaamista.
5b. Nopea tunteellisuus. Jos tämä kohta on ehdoton pelissäsi, niin tee se nopeasti. Kun voitat, iloitse ja unohda koko homma yhtä nopeasti, kuin aloitit, jos taas kohtaat ohivedon, niin paiskaa vaikka hiiri seinään, jonka jälkeen asia on unohdettu. Tämä on erittäin kallis ja vaarallinen ohje, mutta kaikkea kannattaa kokeilla!
6. Keskity olennaiseen. Älä kitise, vaan katso peiliin. Löytyykö sieltä jotain korjattavaa?
7. Pelikassa. Pelikassa on yksi pelaajan tärkeimmistä aseista ohivetoja vastaan, kun se on kunnossa, niin voit keskittyä olennaiseen.
Yhteenvetona näistä ohjeista voisi sanoa, että kaikkia kohtia yhdistää täydellinen MIELENHALLINTA. Älä anna minkään asian maailmassa vaikuttaa siihen, että keskityt itse tekemään 100% hyviä päätöksiä.
Tämä opas siksi, että olen itse voittaja, jos saan edes yhden bad beat (mulla on niin huono tuuri) valituksen vähennettyä!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
ernesti29
|
 |
« Vastaus #1 : 03.02.2008, 12:20:17 » |
|
7. Hanki nyrkkeilysäkki ja ohivedon tullessa voit hakata sitä. Tulee huomattavasti halvemmaks, ku toi heitä hiiri seinään juttu. Toinen mahollisuus on hakata sänkyä, jos pelaat samassa huoneessa sängyn kansssa.
Mulla on menny kannettavan hiiri osittain rikki, koska ohivetojen tultua oon hakannu sitä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
BigTonza
Poissa
Viestejä: 709
BigTonza
|
 |
« Vastaus #2 : 03.02.2008, 14:09:18 » |
|
Eilen tais olla ircissä pieni ohivetojen valituspäivä. Päivän alotti kukas muukaan kun BigTonza  .
|
|
|
|
|
tallennettu
|
No money, no funny!! ála BigTonza
|
|
|
Pale
Poissa
Viestejä: 178
|
 |
« Vastaus #3 : 03.02.2008, 14:25:41 » |
|
5b. Nopea tunteellisuus.Jos tämä kohta on ehdoton pelissäsi, niin tee se nopeasti. Kun voitat, iloitse ja unohda koko homma yhtä nopeasti, kuin aloitit, jos taas kohtaat ohivedon, niin paiskaa vaikka hiiri seinään, jonka jälkeen asia on unohdettu. Tämä on erittäin kallis ja vaarallinen ohje, mutta kaikkea kannattaa kokeilla!  http://store.fulltiltpoker.com/item?sku=OI-SHSRJokaisen pokerin pelaajan must hankinta.  Pitäis hankkia joskus itsekkin tuollainen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
BigTonza
Poissa
Viestejä: 709
BigTonza
|
 |
« Vastaus #4 : 03.02.2008, 14:32:40 » |
|
5b. Nopea tunteellisuus.Jos tämä kohta on ehdoton pelissäsi, niin tee se nopeasti. Kun voitat, iloitse ja unohda koko homma yhtä nopeasti, kuin aloitit, jos taas kohtaat ohivedon, niin paiskaa vaikka hiiri seinään, jonka jälkeen asia on unohdettu. Tämä on erittäin kallis ja vaarallinen ohje, mutta kaikkea kannattaa kokeilla!  http://store.fulltiltpoker.com/item?sku=OI-SHSRJokaisen pokerin pelaajan must hankinta.  Pitäis hankkia joskus itsekkin tuollainen. Olis vaan Phil Hellmuthin naamalla.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
No money, no funny!! ála BigTonza
|
|
|
|
Wippiyai
|
 |
« Vastaus #5 : 04.02.2008, 22:05:03 » |
|
Onko normaalia kokea iso biitti joka sessiossa, ja monta kertaa. Minusta on alkanut tuntua että olen jotenkin kirottu nykyään. Olen pelannut nyt yhteensä pari vuotta, joista 18kk selkeästi voittavana. Nyt viimeiset 6kk olen pokkeuksetta törmännyt inhottavaan biittiin aina kun pääsen hieman voitolle. Olen nyt pelannut 6kk break even peliä. Kokeilin hommaa kun oli yhdelle pelitilille unohtunut pari taalaa. Pelailin ensin senttipöydässä, ja grindasin "rollin" vajaaksi 5$. Sitten siirryin NL5 pöytään. "rolli" nousi ensin 8 taalaan normaaliin tahtiin kunnes jouduin kippaamaan naulat ilmiselvään väriin. -> takaisin 5$. Sitten tovin päästä floppasin setin seiskoja, ja kaveri päätti alkaa jahdata gutariansa vaikka löin 2/3 potillisen joka väliin. Riverillä olinkin jo sitten all-in, kun sain ihailla komeasti osunutta riveri suoraa. Sinne katosivat nekin pari taalaa. Miten tiheään osutte sietämättömään biittiin? 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
FiST67
Poissa
Viestejä: 563
|
 |
« Vastaus #6 : 04.02.2008, 22:52:39 » |
|
Miten tiheään osutte sietämättömään biittiin?  Melkein aina kun lähden pelaamaan roskilla  . Eli ihan omaa hölmöyttäni  . Tällä hetkellä menee noin 400-800 kättä/pvä. 70-80% folded preflop. Ohivetoja osuu ehkä n. 10kpl päivässä  .
|
|
|
|
|
tallennettu
|
IronFiST Bubble Master
|
|
|
Pale
Poissa
Viestejä: 178
|
 |
« Vastaus #7 : 04.02.2008, 23:31:06 » |
|
2. Pelaa tosissaan, mutta älä vakavasti. Pelaa sellaisella tasolla, missä pystyt ottamaan takaiskut naureskellen vastaan, vaikka pelaisitkin tosissaan.
Tämä on minusta tärkein muistettava asia. Esim. minusta vaikka $5 häviäminen ohivedolla ei tunnu juuri miltään korkeintaa kiroan ja se on siinä, mutta jos meneekin vaikka $25 kerralla niin tarvitsen vähintään tupakka tauon tai enemmän. Toki joskus useita pieniä ohivetoja lyhyen ajan sisään pistää vitutaan kahta kauhiammin silloin on parempi pistää pokeri kiinni ja jatkaa joku toinen päivä. Itse olen hoitanut asian niin, että jos esim. menen pelaamaan NL20 tai PL25 (joita yleensä pelaan) otan harvoin yli puoli biniä mukaan ja vaihdan pöytää, kun häviän rahat tai nousen yli $25. Joo tiedän moni inhoaa näin pelaavia.  NL50 ja PL50 pöytiä pelatessa otan monesti sen minimin tai vähän päälle ja vaihdan pöytää kun häviän tai saan binin kasaan. Omalla kohdalla tämä on vähentänyt tilttaamista. Kehitettävää tällä saralla kyllä vielä on. Nuo NL50 ja PL50 pöydät on ehkä liian isoja minulle, mutta pelaankin niitä yleensä vain silloin kun on varaa vähän hävitäkkin. Tämä tietty vaatii pokeri huoneen jossa on kylliksi pelaajia karenssi ajan takia, että riittää pöytiä. Pelaan yleensä vain 2-3 pöytää kerrallaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Kordo
|
 |
« Vastaus #8 : 05.02.2008, 15:58:23 » |
|
Miten tiheään osutte sietämättömään biittiin?  Biittiin joka päivä, sietämättömään en koskaan. Tätä tarvii varmaan jauhaa maailman tappiin, mutta jos niitä takaiskuja/ohivetoja yms. ei opi sulattamaan ja keskittyyn vain siihen, mitä itse voi tehdä paremmin, niin pokeri on silloin väärä laji. Ei kannata pelata jos pelaaminen ei ole kivaa, ei kannata pelata jos ainoa intressi on vain voittaa rahaa. Vitutuksen ja rahan saa myös päivitöistä, joten sieltä vaan hakemaan. Pokeria pelataan rakkaudesta lajiin ja sen takia, että saa onnistumisen tunteita ja voittoja, ja koska se on kivaa. Silloin pitää myös osata käsitellä tappioita.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Wippiyai
|
 |
« Vastaus #9 : 05.02.2008, 18:36:33 » |
|
ei kannata pelata jos ainoa intressi on vain voittaa rahaa Rahan voittaminen ei tietenkään ole anoa intressi, mutta raha on se mittari miten hyvin pelaat. Jos pelaat hyvin kasvaa rollisi tasaisesti, siis pitkässä juoksussa. Minä olen nyt jämähtänyt usean kuukauden ajaksi +-0 tuloksen tahkoajaksi. Eli minun pitäisi varmaankin myöntää luisuneeni oikealta tieltä sivuun. Tuntemukset vain on ollet sellaiset että ilman noita biittejä (joita osuu kohdalle ihan liikaa) olisin edelleen selkeästi voittokannassa. Todennäköisesti tämä on kyllä harhaa, ja oikeasti en osu biittiin sen useammin kuin kukaan muukaan. Olen vain alkanut pelata paskoilla, ja kun tuurilla osun kohtuulliseen käteen joku "vetää" ohi. Ote on alkanut lipsua. Oma juttunsa on myös se miten määrittelee biitin. Onko kyseessä sairas ohiveto jos floppaa suoran kädessään KT ja joku vetää riverillä siitä ohi. Minun pienessä mielessäni nämäkin ovat alkaneet olla karmeita ohareita. Mutta kiitokset hyvistä kommenteista, ja varsinkin ketjun avaus on tanakkaa asiaa... Olenkin nyt päättänyt (kohta 4.) pyhästi jättää jatkossa kertomatta biitti-tarinoita. Ei enää koskaan. Ja kohtaan 6. viitaten; ohivedot kuuluu pokeriin ja piste. Minusta tuolle aloituslistalle voisi johonkin väliin lisätä että "Älä koskaan kerro biitti-tarinoita kenellekkään, varsinkaan itsellesi." Pelipöydässä livahtaa monta jakoa harakoille kun lasken päässäni jonkun fisun vetojen onnistumisprosenttia itseäni vastaan, tai kuinka monta outtia sillä oli ennen riveriä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
BigTonza
Poissa
Viestejä: 709
BigTonza
|
 |
« Vastaus #10 : 20.02.2008, 04:24:06 » |
|
Onko normaalia kokea iso biitti joka sessiossa, ja monta kertaa. Minusta on alkanut tuntua että olen jotenkin kirottu nykyään.
Eiköhän se kuulu asiaan vaikka ittelläki välillä aina vaikee sulattaa niitä ja sit kuullaan ircissä 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
No money, no funny!! ála BigTonza
|
|
|
Dormi69
Poissa
Viestejä: 9
|
 |
« Vastaus #11 : 21.02.2008, 14:35:57 » |
|
Luulen, että bad-biittejä sattuu sitä useammin mitä parempi pelaaja olet muihin pöydän pelaajiin nähden. Olet pelannut sen hetkistä tilannetta paremmilla korteilla kuin vastustajasi eli tehnyt oikean/oikeita päätöksiä.
Lohduttaako se sitten yhtään, että tiedät olevasi parempi kuin vastustajasi kun on rahat hävitty/turnauksesta ulkona...en tiedä?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
BigTonza
Poissa
Viestejä: 709
BigTonza
|
 |
« Vastaus #12 : 23.02.2008, 10:53:17 » |
|
Luulen, että bad-biittejä sattuu sitä useammin mitä parempi pelaaja olet muihin pöydän pelaajiin nähden.
Eihän se tarkota että on parempi pelaaja jos tulee badbeattiä. Voihan pelata huonosti ja sen takia tuleeki badbeattiä ku ei panosta kaveria ulos ennen ohivetoo.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
No money, no funny!! ála BigTonza
|
|
|
Cradle
Poissa
Viestejä: 33
|
 |
« Vastaus #13 : 26.03.2008, 15:24:46 » |
|
Itse olen ollu, ja ehkä olen vieläkin, suhkot tilttiherkkä pelaaja netissä. En parin biitin takia itke, ne menevät ihan siinä vain, mutta se "kolmas" on niin sanotusti liikaa, mutta tällöin olen todistanut että nämä kordoomin antamat vinkit ovat ihan korrekteja.  Kaikki biitit pystyy sietämään, kunhan nimenomaa on kassaa naureskella ohivedoille joita tulee, täksi älkää ihmiset itkekö kun teette 20e depon ja menette suoraan nl20 pelaaman ja kohtaatte yhden ohivedon ja rollinne on siinä:)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|